Kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntija F.E.C

TargetPartners+

Kansainvälisen liiketoiminnan asiantuntija F.E.C -koulutuksella edistetään suomalaisten kasvuyritysten kansainvälistymistä ja kokeneiden työnhakijoiden työllistymistä yritysten monipuolisiin tehtäviin. F.E.C-mallin mukainen työvoimakoulutus käynnistyi keväällä 2024 jo neljännen kerran. Aikaisempiin vastaaviin Target Partnersin toteutuksiin on osallistunut yrityksiä erityisesti ohjelmisto-, teknologia-, verkkokauppa-, kuluttajatuote- sekä liiketoiminnan kehityspalvelujen aloilta.

Koulutus soveltuu erityisesti sellaisille yrityksille, jotka ovat suunnittelemassa tai jo toteuttamassa kansainvälistymistä ja heillä on tarve löytää sopiva henkilö esimerkiksi seuraaviin tehtäviin:

markkinatutkimukset ja -selvitykset, kilpailija-analyysi kohdealueella, tuotteiden kaupallistaminen, tuotteiden tai palvelujen lokalisointi tai lanseeraus uudella markkina-alueella, messutapahtumat ja myynninedistäminen, myynnin ja/tai markkinoinnin suunnittelu ja käytännön toteutus, partneriverkoston tai jälleenmyyntikanavien kartoittaminen tai muu kansainvälistymistä tukeva tehtävä.

Koulutus on suunnattua työnhakijoille, jotka tähtäävät kansainvälistymisen/kansainvälisen liiketoiminnan sekä liiketoiminnan kehittämisen vaativiin tehtäviin. Koulutus on mahdollisuus päästä kiinnostavan yrityksen tehtäviin ja samalla päivittää ja kehittää osaamista moderneista kansainvälistymisen työkaluista ja kanavista – painotus on digitaalisissa kehittämisen ja kv-toiminnan työkaluissa sekä palvelumuotoilussa.

Target Partnersin F.E.C-koulutus on 120 arkipäivän kokonaisuus (n. 6 kuukautta), joka sisältää osaamista n. 26 päivän koulutuskokonaisuuden (lähiosuus) Laurean toteuttamana sekä yrityksessä tapahtuvan toimimisen, yhteensä n. 94 päivää. Lähiosuus sisältää lisäksi kansainvälisen opinto- ja verkostoitumismatkan (n. 5 pv).

Tämä F.E.C-työvoimakoulutus toteutetaan Uudenmaan ELY-keskuksen hankintana yhteistyössä työhallinnon kanssa. Target Partnersin asiantuntijoilla on yli 25 vuoden kokemus yritysten tarpeisiin suunniteltujen työllistymistä edistävien koulutuspalvelujen suunnittelusta ja toteutuksesta.

HYÖDYT TYÖNHAKIJALLE

+ Kyseessä on työnhaun ja kouluttautumisen yhdistelmä – mikäli sinulle sopiva yrityskumppani löytyy, saat uutta osaamista ja toimit käytännön projekteissa/tehtävissä tavoitteenasi työpaikka. Jo hakuprosessin aikana saat tukea oman työnhakusi tehostamiseen ja koulutussopimuspaikan tai jo suoran työpaikan löytämiseen.
+ Lähiosuudessa (n. 26 pv) Laurean digitalisaation ja liiketoiminnan kehittämisen ammattilaiset kasvattavat osaamistasi. Kansainvälinen opintomatka antaa sinulle ja yrityksellesi mahdollisuuden verkostoitua ja kartoittaa liiketoimintamahdollisuuksia ja -kumppaneita.
+ Target Partnersin F.E.C-koulutus voi mahdollistaa sinulle urasuunnan vaihtamisen, toimialamuutoksen tai muun henkilökohtaisen uratavoitteen toteuttamisen. Noin 80% koulutuksiimme osallistuneista rekrytoituu välittömästi koulutuksen päätyttyä.

Yritykset hakevat koulutuksen kautta itselleen sopivaa uutta työntekijää. Koulutuksen ajalle solmittava koulutussopimus antaa yritykselle erittäin hyvän mahdollisuuden toteuttaa suunniteltu kansainvälistymisen hanke tai perehdyttää ja kouluttaa valittu henkilö sopiviin tehtäviin.

KOULUTUS: LÄHIOSUUS JA OPINTOMATKA

Koulutuksen lähiosuus koostuu Laurean asiantuntijoiden lähi- ja verkkokoulutusmoduleista, täydentävistä omaan tarpeeseen valituista verkko-opinnoista sekä Target Partnersin organisoimasta kansainvälisestä opinto- ja verkostoitumismatkasta (n. 4-5 pv). Lähiosuuden modulit, laajuudet ja tarkempi sisältö:

1. YRITYSTEN MUUTTUVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ, KANSAINVÄLISTYMINEN
Digitalisaation vaikutukset yrityksiin ja kuluttajiin, kasvavan kilpailun haasteet, kansainvälinen kilpailu digiympäristöissä, tekoälyteknologian hyödyntäminen, liiketoimintamallien murros ja uudet mahdollisuudet, datan keruu ja merkitys palvelukehityksessä & yrityksen kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen.
2. KOHDEMARKKINAN MÄÄRITTELY, ASIAKASPOLKU
Yrityksen kohdemarkkinan ja -asiakkaiden määrittely. Asiakkaan ostopolku erityisesti digitaalisissa kanavissa. Markkinatutkimukset ja -selvitykset.
3. PALVELUMUOTOILU
Palvelumuotoilun työkalut; käyttäjäkeskeinen suunnittelu ja menetelmät, palvelukehitys digiympäristössä – yhteiskehittäminen, protoilu (käyttöliittymät ja käyttäjäpolut).
4. DIGITAALISET MARKKINOINTI- JA MYYNTIKANAVAT, GO-TO-MARKET JA ASIAKKUUDET
Digimarkkinoinnin kanavat, sisällöntuotanto, kampanjat ja kohdentaminen, hakukonemainonta, web-analytiikka, myynnin edistämisen keinot, myyntiprosessit, jälleenmyyntikanavat, go-to-market -aktiviteetit, B-to-B -asiakkuuksien johtaminen.
5. VERKKOKAUPAT JA VERKON MARKKINAPAIKAT
Verkkokauppa-alustat ja käyttöönottoprojektit. Tuotekuvaukset hakukoneoptimointiin ja kohderyhmäkohtaisesti. Verkkokaupan tukiprosessit (taloushallinto, varastointi, logistiikka). Globaalit markkinapaikat.
6. PROSESSIEN KUVAAMINEN JA VISUALISOINTI, TIETOJÄRJESTELMÄT
Oman organisaation kyvykkyydet, -prosessiarkkitehtuuri ja sen visualisointi, visualisoinnin digitaaliset työkalut. Kehittäminen – prosessit, osaaminen, tietojärjestelmät. IT-järjestelmät ja dataentiteetit.
7. KETTEÄRÄT MENETELM ÄT JA KEHITTÄMISPORTFOLION HALLINTA
Strateginen kehittäminen, portfolion hallinta ja kehittämisroadmap. Lean service creation. Kehittämisprojektien hallinta; tuotteistus ja ketterän, iteroivan kehittämisen kokonaisuus. Ketterät menetelmät verkossa.
8. TYÖKALUT YHTEISKEHITTÄMISEEN JA HAJAUTETTUUN TIETOTYÖHÖN
Digitaaliset työkalut tiimityöskentelyssä, etätyö ja yhteiskehittäminen. Virtuaalitiimien johtaminen kansainvälisessä ympäristössä.
9. OSAAMISTASI TÄYDENTÄVÄT VERKKO-OPINNOT, OHJAUSKLINIKAT
Esimerkkejä verkkokursseista (valitaan yksilöllisesti): Introduction to Data Economy, Palvelumuotoilun Sprint, Luova työhyvinvoinnin tuotteistaminen, EU- ja TKI -rahoituksen taustat, tavoitteet ja painopisteet, Itsensä johtamisen työkalut, Internet Business Models, Futudemy: Innovate Future-Ready Smart Business and Service Ideas, Turvallisuusjohtamisen ja riskienhallinnan perusteet. Ohjausklinikat ovat yksilöllisiä ja ryhmämuotoisia sessioita, joissa saat neuvoja omaan tekemiseesi tai opiskeluusi liittyen.
10. KANSAINVÄLINEN OPINTO- JA VERKOSTOITUMISJAKSO
Koulutukseen sisältyy kansainvälinen opinto- ja verkostoitumisjakso. Kohteesta riippuen jaksolla tutustutaan alueen yritysten liiketoimintamalleihin ja kansainvälistymisen strategioihin, osallistutaan mahdolliseen startup -tapahtumaan tai muuhun yritystapahtumaan sekä verkostoidutaan paikallisten yritysten ja asiantuntijoiden kanssa. Matkan kohde tarkentuu koulutuksen käynnistysvaiheessa.

Koulutuksen lähiosuus toteutetaan luokka- ja verkkokoulutusten yhdistelmänä, lisäksi osallistuja valitsee itselleen soveltuvia verkkokursseja Laurean tarjonnasta. Koulutuspäivät tapahtuvat Laurean Leppävaaran kampuksella. Kampukselle on hyvät julkiset liikenneyhteydet ja ilmainen parkkialue. Osallistujille on tarjolla opiskelijahintainen lounas.

Kansainvälisellä opinto- ja verkostoitumismatkalla osallistuja saa koulutuksen kautta matkat ja perustasoisen majoituksen muun ohjelman ohella.

YRITYKSILLE UUSIA OSAAJIA

Valintaprosessiin osallistuu Uudenmaan alueella toimivia yrityksiä, joilla kullakin on yksilöllinen tarve – kansainvälistymisprojekti, liiketoiminnan kehittämisprojekti tai rooli johon haetaan sopivaa henkilöä. Kukin yritys hakee itselleen sopivaa henkilöä, tehtävät painottuvat kehittämiseen ja kansainvälistymiseen, myyntiin ja markkinointiin tai muuhun yritykselle ajankohtaiseen tarpeeseen.

KOHDERYHMÄ

Koulutus on suunnattu TE-toimistoon työnhakijaksi ilmoittautuneille työnhakijoille. Hakijalla on tyypillisesti joko kaupallinen tai teknillinen korkeakoulu- tai amk-tutkinto sekä soveltuvaa työkokemusta ja kielitaitoa.

Hakijana voit olla jo pitkään työelämässä toiminut kansainvälisiin tehtäviin pätevöitynyt uutta suuntaa etsivä työnhakija tai sinulla voi olla muutaman vuoden työkokemus ja opintoja, jotka pätevöittävät sinut kansainvälisiin tehtäviin.

Koulutukset toteutetaan suomeksi (& opintomatka osin englanniksi); hakijalla tulee olla riittävä suomen ja englannin kielitaito, muu kielitaito on eduksi. Edellisen vastaavan koulutuksen yhteydessä yritykset toivoivat englannin lisäksi erityisesti ruotsin tai saksan työkielen hallitsevia ehdokkaita.

HAKEMINEN JA VALINNAT

Ei hakua tällä hetkellä.

LISÄTIETOA

Lisätietoa koulutuksistamme saat soittamalla asiakaspalvelunumeroomme arkisin 9-15:

010 299 7400

Asiakaspalautetta aikaisemmista koulutuksistamme:

* Oikein hyvä ja kompakti kokonaisuus! Meillä on ollut yllättävän kiva porukka kasassa (tällä porukalla voisi hyvin pistää firman pystyyn, erilaista ja mielenkiintoista osaamista kullakin).

* Erinomaiset opettajat, erinomainen koulutus ja erinomainen vertaisryhmä! Osallistuisin mielelläni uudestaankin!

* Target Partners on hoitanut koulutuksen hyvin ja on ollut aina hyvin tavoitettavissa vastaamaan mahdollisiin kysymyksiin ja auttanut kurssiin liittyvän yrityspaikan haussa. Kaikki kurssiin liittyvät asiat on tiedotettu ajallaan ja hyvin. Suosittelen Target Partnersin käyttämistä tällaisissa koulutuksissa. Kaikki hoidettu ammattitaidolla.

* Luennot oli tosi hyvin valmisteltuja ja sisällöltään selkeitä. Projekti-/palauteklinikka oli yksi koko koulutuksen parhaimmista anneista.

*Koulutus sujui hienosti – kaikki aiheet oli etukäteen tiedossa ja paljon lisämateriaalia oli tarjolla. Tykkäsin kaikista kouluttajista ja heillä kaikilla oli hyvä valmius vetää etäkoulutusta.